sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Kesää odotellessa

Edellisestä kirjoittelu kerrasta onkin jo melkeen kuukausi. Pitkä väli ei tosin johdu pelkästään kirjoittajien laiskuudesta, vaan meidän pikku Leollakin oli hampaansa pelissä. Veitikka nimittäin otti ja puraisi eräs kaunis iltapäivä läppärin laturin johdon poikki, eikä verkkokauppa toimittanut uutta ihan lyhyessä ajassa. Nyt on kuitenkin johdot taas koneessa ja kirjoittelu voi jatkua. :)

Leo on kyllä tässä välillä kasvanut kovasti. Huomennahan ikää tulee jo 14 viikkoa. Painokin oli viime punnituksella jo 6,5 kiloa ja aina vaan se kasvaa, mutta niinhän sen pitääkin. Joka sunnuntaiset pentutapaamiset on ollut kyllä tosi mukavia tapahtumia. Etenkin kun Leo on joka kerran jälkeen loppu päivän ihan kuollu eikä tarvii erikseen keksiä sille tekemistä. :D Taidot niin damin kantamisessa kuin luoksetulossa ja muissa tempuissa on kehittynyt kans kovaa vauhtia. Välillä tuntuukin, että ohjaajalla on vähintäänkin yhtä paljon oppimista ohjaamisessa kuin koiralla tottelemisessa. Viime sunnuntaina saatiinkin palautetta ja hyviä ohjeita Pirkolta. Muutenkin on mahtavaa kun on apuna ihmisiä, joille tämä koiran koulutus on jo tuttua hommaa.

Ikuiselta murheenkryyniltä vaikuttaneen yksinolon kanssa ollaan oltu kyllä jo ihan epätoivon partaalla viime aikoina. Muutaman kerran Leo on joutunut olemaan yksin hieman yli tunnin pätkiä ja videokamera on paljastanut, että Leo harjoittelee omaa oopperaansa varten lähes koko poissaolomme ajan. Lisäksi kotiin tullessa tuntuu, että täällä on käynyt joku muukin kuin meidän pieni koiran pentu sotkemassa, kun kakkaa on ympäri kämppää ja pissat on sängyssä... Tänään kuitenkin taisi tulla jo pienoinen läpimurto. Yksinolo aika taisi olla noin 1h 30min eikä meidän sopraanosta lähtenyt kovinkaan montaa ikkunat särkevää nuottia. Kenties numero alkaa olla hiljalleen esitys kunnossa. Viimesten n. 20 minuutin ajan poika ihan intoutu nukkumaan. Semmoista ihmettä ei kyllä aiemmin ole vielä tapahtunut, mutta kenties Leosta on tulossa jo iso poika.

Tolleri leirillekin on jo ilmoittauduttu ja kesäkuun 11.-13. vietetään siis Himoksella ja siellä Leon taitoja hiotaan nou-ryhmässä. Sitä ennen siis pitäisi saada vähän damin kantoa kehitettyä. Sisällä kantaminen onnistuu jo aivan mahtavasti. Dami tulee keittiön nurkasta olohuoneeseen ja makkarin oventakaakin käteen asti, mutta ulkona tuo pikku pötkö ei ole vielä ihan yhtä kiinnostava. Mutta hiljaa hyvä tulee. Eiköhän se damikin jo parin kuun päästä kulje ihan hyvin mukana.