tiistai 11. toukokuuta 2010

Hurjaa

On jääny Leon kanssa reenailu hiemaan vähiin pääsykoelukujen takia, mutta nyt on koe tehty(ihanaa!), joten eiköhän myö päästä taas normaaliin päiväjärjestykeen pikkuhiljaa. Tuukalla tosin pänttäysurakkaa muutama viikko jäljellä, joten voipi olla, että se ajaa meijät illoiksi ulos reenaileen.

Oltiin tosi harmissaan ku OSN:ltä tuli viestiä, ettei mahuttu toko-ryhmään! Tänään sitten kuitenki soitettiin just ennen ensimmäistä tuntia, että päästäiski peruutuspaikalle. Ihan mahtavaa! Sen verran vähän kuitenki kokemusta koiran koulutuksesta meillä molemmilla, että tekee kurssi varmasti tosi hyvää.



Viikonloppuna käytiin Hennan, Leon ja Manun kanssa metsässä juoksentelemassa ja Leoa kiinnosti omaa damia hurjasti enemmän Manun hurjan iso dami, mutta hurjan hyvin se sitäkin kantoi, muutaman kerran ihan käteen asti. Loppulenkistä päätettiin hieman oikoa rämeikön läpi, ettei koirat sotkisi itseään mutaisella polulla, mutta unohdettiin ihan kokonaan syvä, iso, vetinen oja, johon oli tietenki ihan pakko päästä räpiköimään. Ihan kokonaan ei talviturkista vielä päästy, mutta ei kyllä näytä pojalla vesipelkoa myöskään olevan. Pitää kuitenkin ensi kerralla olla hieman varovaisempi, ettei sellaista tulekaan.